perjantai 4. toukokuuta 2012

Ei ihan vielä

Tänään oli postilaatikkoon ilmestynyt ilmoitus isokokoisesta kirjeestä, mutta vasta maanantaina noudettavissa =(
Uskoisin tämän kuitenkin olevan kauan matkaa tehnyt Sny paketti... toivottavasti. Meinaan kyllä harmittaa jos paketti on johonkin hukkunut =(  Joten Sny, vielä viikonloppu joudutaan jännittämään =)

Nytkään en kovin kauaa malta tässä istua ja kirjoitella, kova hinku neulomaan. Osallistuin mysteerihuiviin jonka seuraava vihje tulee lauantaina (siis huomenna!) ja ensimmäisestä kaaviosta olisi vielä kymmenen kerrosta neulomatta. Juu, kyllähän ne nopsaan tekee, mutta viikonloppuun on suunniteltu muutakin kuin neulomista. Meinataan rakentaa terassi tuohon meidän takapihalle, niin kelpaa sitten kesällä grillailla (niin ruokaa kuin nahkaakin), neuloa ja nauttia kaffia ja ja ja =)

Mulla on ollut taas pahemman puoleinen startiitti, 5 huivia aloitettuna, eipäs kun 6 =/ Kuka nämä kaikki tekisi loppuun? Kova hinku olisi saada myös Sylvi aloitetuksi, toki se viime syksynä aloitettu hupputakkikin on vielä kesken. Josko nyt tekisin sen päätöksen, että sylviä en aloita ennen kuin hupputakki on valmis ja yhtään huivia ei aloiteta ennen kuin vähintään 3 nyt aloitetuista on valmiina =D Kattokaa vaan, jo seuraavassa postauksessani kerron aloittaneeni jotain, mutta mitään ei kuitenkaan ole valmistunut =D

Mutta nyt neulomaan, huomenna ei juurikaan taida ehtiä =)



Jokaiseen tekoon ja tekemättä jättämiseen liittyy valinta siitä,
mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

-Brian Tracy

3 kommenttia:

  1. Oivoi, toivottavasti se isokokoinen kirje on pakettisi! Maxikirjeenä sen lähetin, eli ehkäpä se juuri se on :) -SNY

    VastaaPoista
  2. Jep jep, Sylvi saa luvan odottaa kunnes edeltäjä on valmis. :D Startiittia ilmassa täälläkin muttei ihan noin pahasti. Vielä.
    Huomasin just että printteristä on musteet finaalissa, en siis pääse jatkamaan mysteerihuivia huomenna! Pitää odottaa maanantaihin, jotta voin printata ohjeen töissä. Voi rähmä.

    VastaaPoista
  3. Startiitti vaivaa ilmeisesti kaikkia Harppuja. Mulla on noin sata virkattavaa juttua, jotka haluisin tehdä, vaikka se noin sata vuotta keskentekoisena ollut virkattu kesäjakku.... Onneksi edes lankaa ei riitä ihan kaikkeen mitä haluaisin tehdä... Myös neulontarintamalla voisin aloitella vaikka mitä uutta ja ristipistoja en edes mainitse.

    VastaaPoista