torstai 29. syyskuuta 2011

Hupputakki

Tänään postipoika toi tilaamani zauberball langat, jee! Pääsen tekemään hupputakkia. Toisena lankana ohjeessa oli käytetty floricaa, mutta koska en jaksa odottaa lauantaihin asti, että florica olisi anttilassa tarjouksessa, vaihdan langaksi tico ticon. Sitä kun vieläpä sattuu löytymään omasta varastosta ja vieläpä sen verran, että ainakin metrimäärän mukaan pitäisi riittää =D

Tästä se lähtee


Virkatun takin sain valmiiksi, siitä kuvaa sitten kun isäntä on kotona ja jaksan leikkiä mannekiinia =)
Säärystimet etenivät myös hyvin parin koulupäivän aikan, toinen on jo valmis ja toisessa pääsin hyvään vauhtiin.
Pari tiskirättiä on myös valmistunut, ja tykkään kyllä, joten niitä täytyy tehdä lisääkin.
Kukkarokin on edistynyt, on sinänsä ollut jo jonkin aikaa "valmis" pitäisi vaan vielä ommella se kehys siihen =D

Mutta nyt sormet syyhyää sen verran pahasti, että pakko ruveta takin tekoon =D

Valitsit syystä sen mitä ympärilläsi tapahtuu.
Koeta kestää, elä elämääsi parhaasi mukaan,
ja jonkin ajan kuluttua syy paljastuu.

-Richard Bach

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lankoja järjestykseen...

Vaatii tosin hieman aikaa, mutta aloitettu on =)








Rakas ukkoseni osti minulle eilen uuden "käsityökassin"













 Tämmöiset kaksi oli jo ennestään. Nyt voinkin ottaa tuon pienimmän töihin kauppakassiksi. Monesti on käytnyt niin, että lähden hakemaan evästä vain lompakko mukanani ja sitten jotenkin ihmeellisesti jalat vie lankahyllylle ja pari kerää tarttuu sormiin kiinni =)




Tänään kasasimme uuden laatikoston, josta sain langoille vähän tilaa. Oli alkanut jo pahasti kerääntyä muovipussukoita olohuoneeseen, kun ei muutakaan paikkaa ole ollut.
  

Käsityörintamalla tapahtuu hitaasti mutta varmasti. Viime keväänä aloittamani säärystimet vironvillasta ovat edenneet pitkän tauon jälkeen, nyt on jo melkein toinen valmis. Dropsin ohjeella tekemäni virkattu takki on toista hihaa vaille valmis, jes! Josko saisin sen vielä tänään valmiiksi. Mä en vaan tajuu sitä nappi juttua siinä?! No täytyy kehitellä jotain =) 

Tilasin muuten lisää lankaa tänään =D Zauberball Charismaa, sitä hupullista takkia, helpot ja nopeat lehdestä, varten. Vielä pitää floricat hommata. Josko tilaisin novitalta, kun on tulossa postikuluton päivä.

 Lopuksi vielä, tervetuloa meitin vessaan =D


 Jos ette vielä arvanneet, kiroileva siili kuuluu ehdottomasti lemppareihin =)

Kiitokset taasen vierahilleni <3
Emme me ole maailmassa itseämme varten,
vaan olemme täällä toisiamme varten.
Jos olet aina paikalla muita varten,
tarpeen tullen joku on paikalla myös
sinua varten. -Jeff Warner

tiistai 20. syyskuuta 2011

Japanin tuliaisia

Tässä kuvaa ihanista tuliaisistani


Vaaleanpunaiset puikot kokoa 10, hauskoja lankoja ja erilaisia räpsyttimiä =D

Lankoja on harmillisesti vain yhdet kerät laatuaan, joten mitään kovin suurta näistä en saa. Täytyy koittaa keksiä jotain pientä mitä voisin tehdä näistä.

Välipala

Heips kaikille ja kiitos vierahille!

Lilan blogissa pyörii hurjat kävijälukemat ja hän on laittanut arvonnan pystyyn, jossa upea palkinto! Kelpaisi minulle =)

Työkaverini (mies) palasi tänään töihin lomalta, kävi reissussa japanissa. Voi kuulkaa mitä mielenkiintoisia tuliaisia sainkaan! Ripsiä, puikot ja lankoja =O Laitan näistä kuvaa iltasella kunhan pääsen kotiin ja saan tuliaset kuvattua. Nyt taas reippaana töitä pakertamaan =P

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Lisää postia

Myös Heffikseltä ostamani KUKKAro saapui tänään, kiitos!


Aloinkin jo vääntämään ystävälleni kukkaroa, saa nähdä mitä siitä tulee =D
Laitan sitten näytille jahka valmiiksi saan.

Jotain olen saanut valmiiksikin, onneksi =)
Tässä näytille



Ja viimeinen piffikin on tavoittanut saajansa, joten tässä kuva




Sny postia

Tänään oli postilaatikolla kolahdellut =)

Snyni paketti saapui perille! Ja voi ihana snyni, kiitos! Paketista paljastui lehti, jota olen jo muutamaan kertaan käynyt hipelöimässä, mutten ole raaskinut ostaa. Lisäksi paketissa oli petroolin väristä rose mohairia. Epäilenkin että snylläni on jonkin sortin piilokamera kotonani, koska olen miettinyt huivin tekoa rose mohairista ja kiitos snyni siitä tulee kerrankin värillinen, eikä musta =D Ihana koiruli kortti jossa teksti: Yksi aito ystävä vastaa tuhatta tuttavaa. Niin totta tuo teksti!
KIITOS!


Löysinpä tuosta lehdestä tarkemmin tutkailtuani myös pari muuta mahdollisesti toteutukseen pääsevää mallia =) Nyt kuitenkin ensimmäisenä metsästämään langat tuohon hupulliseen takkiin, joka siis näkyy tuossa kannessakin =) Nyt vaan lankojen metsästykseen!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Piristys!

Snyni oli lähettänyt minulle sähköisen postikortin =)




Lämpöisiä ajatuksia!

Heippa, salainen neuleystäväni!
Lähetin sinulle eilen pienen paketin, toivottavasti pidät siitä. Olen ensimmäistä kertaa mukana sny:ssä ja tuntemattomalle paketin lähettäminen onkin aikamoinen haaste. Että keksii, mistä toinen pitää.
Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!









Kiitos kortista ystäväiseni! Tuli hyvä mieli =)
Itsekin olen ensimmäistä kertaa mukana ja tiedän hyvin tuon tunteen, kun miettii mistä toinen voisi pitää. Mutta ollos huoleton, minua on helppo ilahduttaa =)

Onko minusta tulossa vanha?

Huomaan kummastelevani omaa käytöstäni ja alan kallistua siihen tulokseen, että minusta on tulossa vanha. Vai voisiko olla jokin muu selitys? Aikaisemmin olen käyttänyt AINA korkeita korkoja, nyt huomaan etsiväni matalakorkoisia, mutta kuitenkin räväkämpiä kenkiä (vielä en suostu sentään mummoutumaan =D). Nyt pähkäilen myös sitä, mistä langasta tekisin itselleni sukat jotka mahtuisivat olemassa oleviin kenkiini. Ajatus tavallisen sukan pukemisesta jalkaan ahdistaa, kun olen koko kesän kulkenut ilman sukkia tai kotosalla villasukat jalassa. Muutenkin minusta on tullut mukavuudenhaluinen, haluaisin pukeutua mahdollisimman väljiin vaatteisiin. Töihin en ole meikannut yli vuoteen, ainoastaan ripsiväriä hieman sipaissut (tämän kyllä voi selittää kai laiskuudella ja sillä ettei kesällä tarvitse meikkiä =D) Mutta aiemmin käytin meikkiä myös töissä, nyt ainoastaan jos lähden jonnekkin iltaa viettämään, eli ei kovin usein =) Tähän on selvästi tultava muutos, mutta kun saan aamulla nukkua hieman pidempään, joka tietenkin tarkoittaa sitä, että myös iltaisin voi kukkua pidempään =D

Lopputulos: On löydettävä ohut lanka, joka kestää kovaa kulutusta -> voin käyttää korkkareita neulotun sukan kanssa. On mentävä aiemmin nukkumaan, että jaksan pyntätä naaman aamulla.



"Siskot, älkää murehtiko ikääntymistänne.
Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat."

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lapaset

Onnesta soikeana! 
Osallistuin neulomon lapasvaihtoon ja tänään oli postilaatikossa paketti... ja kuinka ihana sen sisältö olikaan! Kiitos tepy! Lapasten väri ei olisi voinut osua yhtään paremmin kohilleen, ja ne helmet... äkkiä muita töitä alta pois, että saan anniksen puikoille, siihen tulee ihania pinkkejä helmiä =) lemppari salmiakkiakin löytyi pussillinen ja sammakkokortti. Mitä mä tässä löpisen, ei muuta kuin kuvaa näytille =)

 
Mietin jo, raaskinko lapasia käyttää ollenkaan, mutta käytän niitä vain kun lähden jonnekin, kuten töihin =D. Pihalle sitten kätösiin jotkut vanhat lämmittimet =)

Kiitos tepy todella ihanasta paketista.

Kiitos myöskin ihanaisille vierahilleni, kiva kun olette käyneet =)

maanantai 5. syyskuuta 2011

Tein ihan itte

Olen tehnyt ensimmäiset huovutetut lapaseni =) 
Lankana huopanen, 8 puikot ja novitan ohje. Tänään jo hain lisää huopasta että saan toisetkin tehdä. 

Huovutettu kori ei ole vielä kovin pitkälle edennyt, mutta on työnalla. Myös revontuli varvusta on tekeillä, sukat (jotka aloitin jo kesälomalla), lapaset lidlin villalangasta on myös puikoilla ja tiskirättikokelas myös. Mulla on taas adhd meininki näitten tekeleitten kanssa, kaikkea pitäisi saada tehtyä samaan aikaan.

Työt alkoivat viikko sitten ja kauhea haipakka ollut päällä. Tuntuu että on saanut mennä pää kolmantena jalkana, eikä sekään tunnu riittävän. Eiköhän tämä tästä kohta tasaannu... toivottavasti. Lisäksi päänvaivaa aiheutti ekaluokkalaisen iltapäiväkerho, yksi päivä poika ilmoittaa ettei ketään ollut paikalla, kun hän meni. Toisena päivänä soittaa kun toinen kiusaa, eikä aikuiset tee mitään. Nyt on poika toisessa kerhossa ja on pitänyt tästä paikasta, itsekin, aikuiset tavattuani, luotan tähän kerhoon enemmän.

Josko sitten pyörähdys blogeissa ja sitten neulomusten kimppuun, ennen kuin taas pitää nukkumaan mennä. Huomenna koulutuspäivä.