Taas on aivan liika vierähtänyt aikaa edelllisestä kirjoituksesta!
Olen neulonut, virkannut ja neulonut =)
Keskeneräisiä töitä on valmistunut ja edennyt, jotain jo valmistunutkin vanhoja ja uusia.
Kuvia olen räpsinyt ja osa on vielä kuvaamatta. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja kuvata kaikki valmistuneet ja saada ne vielä tänne näytillekin =D
Olen täysin uusina töinä tehnyt purosta villapaidan itselleni, varpaattomat sukat äidilleni ja virkatut/huovutetut enkelinsiivet siskoni uuteen kotiin. Kuunvaihteen ensimmäinen viikonloppu (ke, pe, la, su) meni siskoa autellessa. Viime viikonloppuna sain lumihepulin ja nakkelin takapihalta katolta tippuneita lumia aidan yli ojan pohjalle. Tämän vuotinen lumihepuli tulikin ajoissa, viime vuonna tuli kuukautta myöhemmin. Ihana auringonpaiste tuon sai aikaan, olen ehdottomasti kesä ihminen ja haluaisin jo päästä nauttimaan auringosta ja lämpimästä ilmasta. Talvet kuljen aina ihan horroksessa ja keväällä kun aurinko alkaa paistamaan, päivä pitenee ja ilma lämpenee, minä herään taas eloon =) Olen monesti todennut syntyneeni aivan väärään maahan =D Suomen kesäkin on minulle aavistuksen liian viileä, hyvin harvoin tarkenen kesälläkään ilman pitkähihaista =P Kotona on jaloissa kesälläkin villasukat =/
Nyt jos vielä hetki töitä, hieman shoppailua ja sitten siskon hiuksia värjäämään.
"Uskalla erottua massasta.
Pisan torni ei kiinnostaisi ketään,
jos se seisoisi aivan suorassa."
Pisan torni ei kiinnostaisi ketään,
jos se seisoisi aivan suorassa."
Kuvia kehiin vaan! Mä en oo viel hepuloinu lumesta, ehtiihän se sulaa itelläänki... Aika hyväs mallis piha jo onki!
VastaaPoista